Shokkeloperinne

Vappushokkelo – perinteinen ja riehakas lastentapahtuma luontoaiheisella teemalla.



Shokkelon järjestäminen
Helsingin yliopiston biologian opiskelijoiden ainejärjestö Symbioosi ry järjestää Vappushokkelon 1.5.2024 klo 10 - 17 Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingissä. Tänä vuonna koittaa jo 61. Shokkelo! Jokavuotinen tapahtuma on järjestetty vappuisin vuodesta 1962 alkaen. Tarkoituksena on tarjota lapsille unohtumaton luontoelämys, sillä Shokkelossa he saavat katsoa ja kokeilla ihan itse.

Biologian ensimmäisen vuoden opiskelijat organisoivat Shokkelon omatoimisesti alusta loppuun. Itse asiassa koko Shokkelo lähti liikkeelle 1960-luvun alkupuolen vuosina juuri fuksin ajatuksesta. Shokkelo luodaan joka vuosi uudestaan vanhan perimätiedon perusteella. Edellisvuosien Shokkelomestarit ja eri toimipisteiden vastaavat ohjastavat fukseja kokemuksen syvällä rintaäänellä ja antavat tukea järjestysponnisteluihin.

Vappushokkelo on koko historiansa ajan nauttinut suurta suosiota. Kävijöitä on ollut paljon ensimmäisistä vuosista lähtien, joskin kävijämäärät ovat jatkuvasti kasvaneet. 

Shokkelon kokoluokan lastenriehan järjestäminen on kaikesta avusta ja myötämielisyydestä huolimatta voimia vievä projekti. Järjestelyt aloitetaan tammikuussa, jolloin edellisvuoden puolella valitut neljä Shokkelomestaria, tapahtuman ylintä vastaavaa, kokoontuvat edellisen vuoden Shokkelomestarien kanssa. Tästä eteenpäin koko kevät on täynnä mainostamista, arpajaispalkintojen keräämistä, talkooporukan kokoamista, eri lupien hakemista sekä ohjelman varmistamista, ja viimeisenä urakkana on askarrella ja rakentaa puitteet tapahtumalle.

Lähes kuuteen vuosikymmeneen mahtuu jos jonkinlaista kommellusta. Shokkelon järjestäjiä on viety sairaalaan kyyn purressa ja kurittomien tuhojälkiä Luonnontieteellisellä museolla on siivottu. Vuohien saaminen niille rakennettuun aitaukseen on osoittautunut ongelmaksi oven puuttuessa. Onpa muutamana vuotena 70-luvulla taistolaisen raittiusaatteen nimissä tapahtuman nimi muutettu Sokkeloksi – nimeä Shokkelo pidettiin tuolloin liian moraalittomana. Jokaisen vuoden järjestäjillä on omat tarinansa kerrottavanaan tuleville järjestäjille, niin varmasti tänäkin vuonna!

Yhteistyökumppanit niin liike-elämästä kuin yhdistyksistäkin ovat olleet innolla mukana. Ilman heidän osallistumistaan Shokkelo ei olisi mahdollinen järjestääkään! Shokkelo on vakiinnuttanut paikkansa Helsingin vapputapahtumien joukossa sekä lapsiperheiden sydämissä.

Mitä shokkelo on?
Vappushokkelon ehdoton pääkohde on teeman mukaan rakennettu, toiminnallinen Shokkelorata. Shokkelorata on vauhdikas ja jännittävä seikkailu- ja temppurata, mutta tarjolla on myös opettavaisempia vaiheita. Pikkuvieraat kuluttavat useimmiten eniten aikaa juuri Shokkeloradalla. Huom! Shokkelorata on tarkoitettu vain lapsille – vanhemmilla ei siis ole asiaa radalle.

Luonto on Shokkelossa läsnä monella tavalla. Shokkelon kasvinistutuspisteestä voi esimerkiksi tuoda kotiin ikioman kasvin kevätpäiviä piristämään. Lapsia ohjataan siementen istuttamisessa ja neuvotaan huolehtimaan kasvin taimista. Kevään tuloa seuratessa voi myös jännätä oman kasvinsa itämistä. Mikroskooppipisteessä taas pääsee tutustumaan silmille näkymättömään mikromaailmaan. Tapahtumassa on myös kaikenkarvaisia ja -karvattomia eläimiä. Taputeltavana on niin kotieläimiä kuin lemmikkieläimiäkin ja eläimiä, joita ei taputella ollenkaan.

Shokkeloaktiviteettien lisäksi pääsylipun hinnalla pääsee tutustumaan kasvitieteellisen puutarhan kasvikokoelmiin

Järjestäjät vastaavat myös pikkunaperoiden ja heidän vanhempiensa huollosta. Torimyyntikojusta saa makkaraa ja lettuja. Sisätiloissa on myös buffet, josta voi ostaa vappuista pikkusyötävää ja juotavaa.

Tapahtuman tuotosta 15% menee luonnonsuojeluun. Aikaisempina vuosina on avustettu niin lintukartoituksia kuin sademetsän puiden istutusta, on uusittu luontopolun opastekylttejä ja suojeltu naaleja sekä kunnostettu taimenten vaellusjokea. Vuoden 2024 Vappushokkelon  luonnonsuojelurahan kohteesta päätetään Symbioosin vuoden 2025 kevätkokouksessa.